Festivaaleille luontoelokuvan ammattilaisia Englannista ja Virosta
06.08.2010 klo 00:00
Nick Upton, englantilainen luontoelokuvaohjaaja, sekä Tiit Mesila, Matsalun luontoelokuvafestivaalin johtaja saapuvat festivaaleille esittelemään sen elokuvat.
Luontoelokuvafestivaalin torstaiset ja lauantaiset elokuvat saapuu esittelemään englantilainen luontoelokuvien ohjaaja ja käsikirjoittaja Nick Upton.
Upton opiskeli eläintiedettä Cambridgen yliopistossa ja hänen väitöskirjansa 1984 käsitteli eläinpsykologiaa. Hän jatkoi ensiksi tutkijana Oxfordin yliopistossa, mutta siirtyi sitten 1987 Bristolissa sijaitsevaan BBC:n
luotoyksikköön. Siellä hän oli apulaistuottajana 1987-1990 Sir David Attenborourghin suursarjassa ”Eloonjäämisen haasteet”, joka on esitetty myös meillä Suomessa. Siitä alkoi hänen tv-uransa, jonka aikana hän on käsikirjoittanut, tuottanut ja ohjannut kymmenittäin niin luonnosta ja biologiasta kuin ihmisen ja luonnon välisestä suhteesta kertovia luontoelokuvia.
Näitä hän on tehnyt BBC:lle, National Geographicille, Discoverylle ja monille muille tv-yhtiöille sekä Euroopassa, Yhdysvalloissa että Aasiassa. Hänen elokuvansa ovat voittaneet kaiken kaikkiaan satakunta palkintoa eri puolilla maailmaa järjestetyillä filmifestivaaleilla.
Perjantaina Upton vierailee Savonlinnasalissa, festivaalin yhteydessä järjestettävässä seminaarissa.
Perjantaina luontoelokuvat esittelee Tiit Mesila. Hän on virolainen toimittaja ja dokumentaristi, ja työskenteli pitkään legendaarisen virolaisen tuotantoyhtiön, Tallinnfilmin, palveluksessa.Vuodesta 2003 Mesila on johtanut kansainvälistä Matsalun luontoelokuvafestivaalia Länsi-Virossa. Tämä erittäin suosittu festivaali järjestetään tänä vuonna jo kahdeksannen kerran: 15 – 19.9.2010 Lihulassa ja Haapsalussa.


